Mitä aikaisemmin laittaa siemenet multiin, sitä varmempi pitää olla, että pystyy tarjoamaan hyvät kasvuolot (valo, tila, lämpö, ravinteet) koko taimikasvatusajan ennen lopulliselle kasvupaikalle istutusta.
Jos taimi kärsii taimikasvatusvaiheessa esimerkiksi valonpuutteesta tai on liian ahtaassa ruukussa, se helposti ”puutuu” ja juroo lyhyemmän tai pidemmän aikaa uudelle kasvupaikalle päästyään. Näin menetetään arvokkaita kasvuviikkoja, joita on yritetty voittaa aikaisella kylvöllä.
Siksi on optimoitava aikaisen kylvön ja kasvastusolojen välillä. Parempi vähän myöhäisempi kylvö, jos sillä voi taata tasaiset kasvuolot lopulliselle kasvupaikalle asti, kuin aikainen kylvö ja kituva taimi!
- Valkosipuli. Talvivalkosipulin kynnet maahan edellisenä syksynä.
Tammi-helmikuu
- Munakoiso
- Chili
- Paprika
- Kaikki juurikkaat, lanttu, mukulaselleri, mammoth
- Kaikki kaalit
- Purjosipuli
- Tomaatti
Maaliskuu
- Tomaatti ehtii vielä
- Kaikki juurikkaat, lanttu, mukulaselleri ja mammoth jos hallussa ei ole kunnon kasvatusoloja
- Kaikki kaalit, jos hallussa ei ole kunnon kasvatusoloja
- Lehtiselleri
- Etsi peruna kellarista ja ota itämään
- Valkosipulin keväällä istutettavat kynnet jääkaappiin kylmäkäsittelyyn
Huhtikuu
- Bushel Gourd
- Long Gourd
- Kurkku
- Meloni
- Vesimeloni
- Kaikki kurpitsat
- Pitkäpapu
- Ruusupapu
Toukokuu
- Amarantti
- Auringonkukka
- Maissi
- Papu
- Retiisi
- Peruna sulaan lämpöiseen maahan toukokuun (tai jo huhtikuussa) alussa